Pahin shokki ohi

Pahin shokki vaihe on ilmeisesti ohitettu. Ainakin joku vähän helpomman olemisen taso sentään saavutettu. Perjantai oli vaikein päivä ehkä hetkeen, itkin melkein aamusta asti lähes iltaan asti.  

Nappasin avioeropaperi kuoren entisen kodin pöydältä mukaani perjantaina, myydessäni muutamia tavaroita sieltä. Laitan paperit postiin siis lopulta itse, jotenkin tuli olo, että mitä ne sielä vielä kierii samoin tein postiin vaan. Nyt ne on laitettu ja puolenvuoden harkinta-aika alkaa tällä viikolla. Toinen on jo mennyt eteenpäin elämässään ja aloittelee uutta suhdetta. 
 
Tulin siihen tulokseen, etten enää edes tunne koko ihmistä. Ex- mies  ei vaikuta tällä hetkellä olevan sama ihminen jonka kanssa olin 6vuotta naimisissa. 
 
Omat tunteet sen kohtaan ovat tällä hetkellä lähes neutraalit. En jaksa enää surra koko aikaa. Kesä on edessä, omaan kotiin pääsen muuttamaan lähi viikkoina ja pakkaaminen entisellä kodilla on vielä vähän kesken. Enää en kuitenkaan ajo koiraa esim. kuljettaa sinne ollenkaan. Enkä itsekään pakkaa päivittäin sillä, niin kova kiire pakkaamisen suhteen ei tällä hetkellä ole.  

Nukkuminenkin onnistuu taas. Syöminenkin silloin tällöin ja vatsakaan ei ole enää pahemmin oireillut. Näistä on hyvä jatkaa eteenpäin. Tänään suunnataan taas terapiaan selvittelemään omia ajatuksia, siellä luultavasti tulee jopa itkettyä taas, mutta sen itkun meinaan jättää sinne huoneeseen kun poistun sieltä.
 
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pohjaton suru

Pommin jälkeen

Jyrän alle